Hyppää sisältöön
Vuorikadun kampuksen julkisivu, kuva

Kajaanin lukion rehtorina on aloittanut Kaisa Polvinen

Kajaanin lukion rehtorina on aloittanut 1.2.2024 FM Kaisa Polvinen. Polvinen on aikaisemmin toiminut Kajaanin lukiossa lehtorina ja apulaisrehtorina.

Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksessa oli 5.12.-21.12.2023 avoinna Kajaanin lukion vakituinen rehtorin virka. Virkaan haki määräaikaan mennessä 6 henkilöä. Rehtorin virkaan valittavalta edellytetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisia kelpoisuusehtoja. Rehtorin pestin hoitaminen edellyttää lisäksi lukiokoulutuksen tuntemusta, aikaisempaa johtamis- ja esihenkilökokemusta, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, hyvää kielitaitoa sekä kykyä johtaa laadukasta ja vaikuttavaa toimintaa.

”Haimme pedagogiikan ja hallinnon osaajaa johtamaan lukion opetustyötä, henkilöstöä, taloutta ja prosesseja. Kokonaisarvion perusteella Polvinen soveltui hakijoista parhaiten lukion uudeksi rehtoriksi.”, kertoo johtaja Anni Miettunen Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitokselta.

Koulutusliikelaitoksen johtaja ja lukion kaksi henkilöstön edustajaa haastattelivat hakijoista kolmea henkilöä, jotka täyttivät sekä kelpoisuusehdot että muut kriteerit. Päätöksenteon tukena hyödynnettiin Mercuri Urvalin rekrytointi- ja suorahakupalveluja.

Apulaisrehtorina toimii kevätlukukauden 2024 ajan FM Saara Kupiainen.

Lisätietoja:

Anni Miettunen
johtaja
Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos
+358 40 670 9640
anni.miettunen@kao.fi

Kaisa Polvinen
rehtori
Kajaanin lukio
+358 44 710 1204
kaisa.polvinen@kajaaninlukio.fi

Aihealueet